"Se joku sijainen. Se joku kesätyöntekijä. Se joku kokematon"

 Kuinka moni tunnustaa, että on joskus huokaillut turhautuneesti vaikkapa kaupan kassalla tai ravintolassa kun "se joku anteeksipyytelevän näköisesti kädet täristen toimiva harkkari tai kesätyöntekijä" ei osaa hommaansa ja palvelu kestää liian kauan, maksupäätteenkin kanssa oli ongelmia, laskutti väärän summan, maksupääte pimeni ja yritit sitten lopulta maksaa käteisellä, mutta se sa*t*nan  tohelo onnistu vielä tiputtamaan ne kolikotkin lattialle... Niinpä, käsi pystyyn vaan, ihan reilusti. Mä olen ainakin ärsyyntynyt tilanteissa (niin että ne minun äkäiset otsakurtut ovat varmasti näkyneet), joissa asiakaspalvelu ei pelitä kuten sen oletin pelittävän. Onko turhautunut käytökseni/olemukseni jollain tapaa nopeuttanut tai auttanut tilanteen ratkeamista? No ei hitossa ole; sen sijaan sen tärisevän sijaisen hikisissä kourissa ei pysy enää edes se häläripuhelin, jolla sen piti soittaa apua pomoltaan.

Jokanen uudessa työnkuvassa aloittava on todennäköisesti joskus kokenut olevansa liian tohelo, tyhmä, peukalo keskellä kämmentä, hidas, enemmän tiellä kuin hyödyksi, liian nuori tai vanha verrattuna muihin, liian adhd, liian äänekäs, liian introvertti, liian sitä ja tätä. Jokainen räpiköi joskus, JOS on ottanut haasteen vastaan. Jokainen joutuu työelämässä muovaamaan itseään, olemustaan, kommunikointitaitojaan, työskentelytapojaan ja ulosantiaan jonkin verran, ja sen muovaamistarpeen määrä riippuu yleensä siitä, millaisessa positiossa olet eli millaisia oletuksia ja odotuksia asiakaskunnalla tai sinun työtäsi arvostelevalla ihmisryhmällä on rooliasi kohtaan. 

Pääministeri laitetaan tietynlaiseen muottiin ja siitä poikkeava käytös aiheuttaa kansankohun. Vastaan pitää tuollaisessa asemassa ottaa kaikki skeida, koska nautithan kansan luottamusta ja itse olet asemaasi hakenut, rahaakin saat varmasti sen verran että "kyllä pitää kestää kritiikkiä". Ärähtää et saa vaan kieli soukasti keskellä suuta on oltava tai suusta päässyt sisilisko on lööppilehtien kansissa ja leviää viraalisti kaikkien tietoon about tunnissa. 

No, entäpäs mitenkäs eläinlääkärit laitetaan muottiin; pitäisi olla 100% varma selvännäkijä, nopea (mutta ei liian nopea tai se koetaan liukuhihnatyöskentelyksi), empaattinen mutta realisti, taitava kohtaamaan jokainen yksilö yksilönä, kokenut ja mielellään ei suhteettoman kallis. Nämä eläinlääkärin ominaisuudet on niitä, millä perustein olen itsekin koiranomistajana vertaillut klinikoita, missä olen asiakkaan roolissa koiriani käyttänyt, koska totta hitossa tuollaisen kokemuksen haluaa eläinlääkärikäynnistä sen lisäksi että ennen kaikkea haluaa saada selville HETI mikä omalla eläimellä on hätänä ja mitä on tehtävissä. Ja nyt, piakkoin toivottavasti tulevana eläinlääkärin sijaisena, totta hitossa nuo ovat asioita mitä haluaisin itsekin olla heti alkumetreiltä asti. Mutta kun on se sellainen raadollinen fakta, että kokenut ei voi olla ilman kokemuksia. Kokemuksia ei tule, jollei saa mahdollisuuksia. Ja mahdollisuuksia ei tule, jollei ota haasteita vastaan. 

Olen vuodesta 2012 asti (kun aloitin työskentelyt eläinklinikoilla hoitajan tehtävissä) työkentällä tositilanteissa työskennellen, eri toimenpiteitä  ja eläinten kanssa työskenteyä harjoitellen, ammattikoulussa, ammattikorkeakoulussa sekä yliopistossa opiskellen, prepannut itseäni tätä elämänvaihetta varten. Ulkopuolisen silmin voisi ajatella, että tällä kokemuksella se kuuluisa kandikesäkin ehkä sujuu jouhevammin koska selkärangasta tulee jo monet proseduurit mitä moni eläinlääkärin sijainen näkee livenä ensimmäistä kertaa vasta tänä kesänä. Silti työn aloittaminen jännittää ja terveellä tapaa niin pitääkin, se ei ole pieni asia vastata potilaan hengestä.

....

....

Mutta jaa-a kumpihan se olisi pelottavampi skenaario:

A) lähteä ensimmäistä kertaa eläinlääkärin kesäsijaiseksi päivystystysvastaanotolle. Työskennellä ympäristössä, jonne lähtökohtaisesti ihmiset eivät halua tulla, mutta joutuvat pakon edessä, hädässä, tulemaan. Sinne saavutaan ehkäpä jo hyvin väsyneinä koska sairaan lemmikin kanssa on vietetty unettomia öitä, ja siihen paikkaan liittyy yleensä jo valmiiksi aivan super suurta huolta eläimestä, tunnettu etukäteen kipuna rinnassa surua siitä että lemmikki saattaa jäädä tälle matkalle ja kirsikkana kakulle on omistajalla ahdistusta tulevista hoitokustannuksista...Siinä se on lystiä avata ovi empaattisesti asiakkaalle nyökäten, että: "Tiedän. Täällä on ahdistavaa olla ja huoli on suuri. Lupaan tehdä parhaani:"

vai B) lähteä jo monta vuotta erinomaisia suosituksia saaneelle eläinklinikalle, jonka kanta-asiakkaat ovat jo vuosia olleet äärettömän tyytyväisiä omien vakkarieläinlääkäreidensä toimintaan ja persoonaan. On syntynyt tiiviitä hoitosuhteita ja luottamusta. Ja nyt pitäisi olla klinikan ja asiakaskunnan arvoinen, jotta vuosien ajan klinikalla tyytyväisinä käyneet asiakkaat eivät uuden kesäsijaisen takia reklamoisi epäonnistuneesta klinikkakokemuksesta.

Kummassakin skenaariossa ulkopuolelta tuleva paine on aivan valtava ja sen kanssa tulisi pärjätä, koska "kaikki eläinlääkärin ammattiin valmistuvat sen kanssa joutuu elämään". Jokaisella ensimmäistä kertaa uudessa firmassa työskentelevällä henkilöllä on useimmiten snadisti jännäpasakat housussa ensimmäisinä päivinä, varsinkin jos omaan työtehtävään sattuu liittymään sellaisia suurehkoja vastuita kuin elävän olennon hengen säilyttäminen ja oikeiden ratkaisujen tekeminen nopeasti, mutta oikein, sillä väärä ratkaisu voi johtaa johonkin peruuttamattomaan. Jopa niin peruuttamattomaan, että somemyllytyksen jälkeen et enää koskaa uskalla työskennellä alalla, jota varten opiskelit luultavasti yli 10 vuotta (sisältäen pääsykoeluvut, mahdolliset lukio-opinnot ennen sitä ja itse lääkisopinnot).

(Niin ja kesätyövaihtoehtoja alallamme olisi toki lisääkin; kuten lähteä pohjoiseen kuntaan ihmettelemään mahdollisesti ensimmäistä kertaa elämässän poroja, joiden hoitoprotokolla ei muuten varsinaisesti sisältyneet eläinlääkiksen opetussuunnitelmaan. Tai töitä ensimmäisenä kesänä eläinlääkärin sijaisena voisi toki tehdä myös erinäisissä valvontatöihin (kuten elintarvikehygienia ja eläinsuojelu) liittyvissä sijaisuuksissa.))

....

....

Meidän ala on siitä raadollinen, että juu, jos on kohtalaisen jämpti ja pitää asiat asioina, ei päästä jokaista neulaa ihon alle, kykenee itsereflektioon, pyrkii kehittymään jatkuvasti ja puhuu kollegalle kun jokin ahdistaa (saaden vielä kollegalta kaipaamaansa tukea), eikä anna itselleen lupaa vatvoa aamuöinä edellisen päivän potilastapauksia, niin tämän voi handlata ihan hyvin. Siis KUNHAN muu elämä on tasapainossa ja voi hyvin; näin voi nääs sitten palautua kuormittavasta työstä. Mutta entäs kun se muu elämä tapahtuu, kakkeroinen lentää tuulettimeen ja eläinlääkärin työn ulkopuolella kotopuolessa jokin tai kaikki menee enemmän vähemmän päin persittä. Koska kyllä, eläinlääkäreilläkin on useimmiten oma elämä, omat sairastavat lemmikit, omat perhe- ja suhdekoukerot, omat terveysmurheet, ihan jokaikinen sama stressinaihe kuin muillakin ihmisillä. 

Eläinlääkäri voi olla vuosia handlannut hyvin teho-osaston vaativat potilaat, pelastanut henkiä, toiminut oikein, toiminut virheellisesti, itkenyt potilaan puolesta (kyllä, harvemmin tälle alalle päätyneet olemme sosiopaatteja vaikka emme omistajan edessä nessuihin räkää ryystäkään vaan itkemme salaa vessassa käynnin jälkeen tai työpäivän jälkeen istuessamme auton rattiin) ja kasannut itsensä taas auttaakseen seuraavaa eläintä voimaan paremmin tai pääsemään pois tuskasta. Siinä kohtaa kun työn ulkopuolinen elämä testaa kestävyyttä, valitettavasti monella kollegalla, läheisemmälläkin työkaverillani, on kamelin selkä katkennut. Romahdetaan. Työn kuormittavuus yhtäkkiä läimii vasten kasvoja koska ei ole enää niitä voimavaroja, joita on aina tätä ammattia varten säästänyt. Nyt ne voimavarat vie jokin muu ja tulee isot kysymykset eteen: pystynkö enää tähän työhön? Tai vielä synkempi ajatus: miksi mä elän? mitä merkitystä tällä on?

....

....

LOPUKSI

Mä toivon ja teen osani sen eteen parhaani mukaan, että tänä vuonna ja jatkossa seuraavat asiat eläinlääkärikäynneistä ymmärrettäisiin paremmin, jotta eläimen hoito olisi mahdollisimman tehokasta eli eläin saisi tarvitsemansa avun mahdollisimman pian ilman sitä, että eläintä täytyy raapottaa pitkin Suomea eri klinikoilla ja joka paikassa aloittaa tietyllä tapaa alusta, mikä itseäni ainakin eläimen omistajana turhauttaisi:

- Eläinlääkärin tarkoitus on tehdä yhteistyötä kanssasi, jotta eläimen vointi paranisi tai eläin voisi hyvin. Eläimen omistajana, eläimen kanssa luultavasti päivittäin eläen, sinä tunnet eläimesi varmasti paremmin kuin se eläinlääkäri, joka näkee eläintä käynnin aikana vain tovin. Näin ollen kommunikoi, kysy ja kyseenalaista kohteliaasti KASVOTUSTEN paikan päällä, jos eläinlääkärikäynnin aikana sinua kummaksuttaa tai epäilyttää jokin suspekti diagnoosi tai hoitosuunnitelma, mitä eläinlääkäri eläimellesi ehdottaa. Eläinlääkäri tekee hoitosuunnitelman lähtökohtaisesti useimmiten aina epäilyn/todennäköisimmän diagnoosin perusteella, johon hän päätynyt luultavasti poissulkien tietoonsa perustuen ensin mielessään 5-7 muuta vaihtoehtoa mikä voisi aiheuttaa vastaavat oireet. 

- Eläinlääkäri harvemmin suostuu sanomaan ensimmäisen tutkimuksen perusteella, että "kyse on 120% varmasti tästä" koska kyse eläinlääketieteessä on todennäköisyyksien arvioinnista.  Oppiemme ja sen hetkisen tietomme valossa (joka voi joskus tarkoittaa sitä, että unohdamme juuri sen YHDEN mahdollisuuden mikä nyt sitten olikin lopulta tämän oireen takana) päädymme toteamaan, että todennäköisesti oirekuva huomioiden kyse voisi olla tästä. Jos eläimen tila vaatii samantien lääkintää, esim.kipulääke, pahoinvointia helpottava lääke tai se antibioottikuuri, lääkitys aloitetaan helpottamaan oloa nyt alkuun siihen asti, että mahdollisesti selviää jotakin lisää esimerkiksi jatko-ultraäänitutkimuksissa, koepalatuloksista tai virtsaviljelystä. 

- Se hoitosuunnitelma A, joka otettiin kokeiluun, ei todennäköisestikään ollut lainkaan ainoa ässä eläinlääkärin hihassa vaan mikäli hoito ei tepsi, on jokaisella lääkärillä yleensä (ainakin tiedossa jollei toteuttavissa tämän lääkärin vastaanotolla) aina pari muuta keinoa mitä voidaan kokeilla seuraavaksi. Usein vain tuntuu käyvän niin ja niin olen toiminut itsekin eläimen omistajana, että kun lääkärin numero 1 hoitosuunnitelma A  ei tuottanut halutussa ajassa haluttua tulosta, eläimen omistaja toteaa, että "Just, no ei osannut mitään tuo, ihan väärin alotti hoidon. Vien muualle seuraavaksi" ja siellä muualla kun todennäköisesti eläinlääkäri numero 2 testaa seuraavaksi todennäköisimmin toimivaa hoitoa (kuten kuuluu, koska miksi aloittaa alusta jos toinen eläinlääkäri on jo kokeillut vaihtoehtoa A ja se ei auttanut?) niin tuloksia saadaan ja eläin paranee. Näin ollen eläinlääkäri numero 2 saa sankariviitan ja eläinlääkäri numero 1 oli osaamaton moukka. 

Tottakai on tilanteita, joissa eläinlääkäri numero 1:llä nyt voi vaan esimerkiksi olla rajalliset resurssit eli ei esimerkiksi ole röntgenkuvausmahdollisuutta tai leikkausvalmiutta ja tällöin tottakai eläinlääkärin tehtävä on ohjata potilas paikkaan, jossa vaadittu toimenpide onnistuu tai erityistason osaamista löytyy aihealueesta, jota ei itsellä ole. Kyse on tässäkin kommunikoinnista ja tiedonkulusta ovat vastuussa sekä omistaja että eläinlääkäri. Eläinlääkärin vastuu on selittää tilanne ja asiat selkokielellä niin ymmärrettävästi suullisesti ja kirjallisesti, että omistajalla on mahdollisuus ymmärtää eläimensä todellinen tilanne. Omistajan vastuulla on pitää huolta, että käynnillä hän on saanut kysymyksiinsä vastaukset ja on ymmärtänyt mitä eläinlääkäri ohjeillaan tarkoitti. 

Tähän lopuksi teen törkeän kärjistetyn mutkat suoriksi vedon, jonka voi ymmärtää tai olla ymmärtämättä vertausta: Sinulla asiakkaana, riippumatta omasta tietotaidostasi aihealueen parissa (on se sitten hiustenvärjäysprojekti kampaajalla tai eläinlääkärikäynti), on mahdollista vaikuttaa osaltasi siihen kuinka nopeasti saadaan suotuisia tuloksia. Jos menet kampaajalle, haluat varmasti kommunikoida hyvin tarkasti millaiseen malliin ja väriin tukkasi laitetaan, ja jos kampaaja ei tunnu pääsevän kiinni ideasta, niin todennäköisesti jatkat kommunikointia kunnes olette samalla sivulla siitä mitä haetaan. Ei ole väliä ymmärrätkö hiusvärien sekoittamisen kemiasta yhtään mitää, kampaaja selittää hiusaineiden reagoinnin eri hiusten kanssa sinulle kyllä selkokielellä, siten, että ymmärrät miksi värjäyksessä esimerkiksi on noudatettava tiettyjä steppejä jotta hius ei vaurioidu. Jos silti haluat tehdä toisin kun kampaaja suositteli, vastuu tukasta on loppupeleissä sinun. Jos et kommunikoi, voi olla että lähdet kampaamosta tukalla jota et todellakaan halunnut. Tai jos olet varannut autollesi netistä renkaiden vaihdon, mutta olisitkin halunnut pakoputken hitsauksen (klikkasit vain väärää täppää nettiajanvarauksessa), niin autosi saa renkaiden vaihdon eikä pakoputken hitsausta, jollet kommunikoi asiasta pajalle saapuessasi. Epäilen, että näissä tilanteissa harvempi lähtee somessa maalittamaan (ai että, tämä verbi on ollut esillä viimeisen vuoden ajan monissa eri yhteyksissä somessa, että ihan puistattaa) ammattilaista, koska tiedostaa, että nyt oli omassa kommunikoinnissa myös petrattavaa paikanpäällä. Toisin käy vastaavissa selkeissä kommunikointikatkoksissa eläinlääkärikäynneillä; esimerkiksi eläinlääkäri ei syystä X automaattisesti tarjonnut potilaasta verinäytteiden ottamista -> omistaja kummastelee tätä, mutta ei kehtaa/halua/jaksa/hoksaa kyseenalaistaa tätä klinikalla vaan vasta jälkikäteen pöyristyneenä ihmettelee somessa, että "ei ottanut edes verinäytteitä".  Jos omistaja olisi kysynyt paikan päällä, että miksi verinäytteitä ei oteta, tähän todennäköisimmin olisi saanut vastauksen tai vaihtoehtoisesti verinäytteet olisi voitu lisätä tutkimussuunnitelmaan eikä uutta erillistä käyntiä tätä varten tarvitse metsästää mahdollisesti toiselta klinikalta.

Tällä kaikella ajatuksenvirrallani pyrin loppupeleissä siihen, että tulevaisuudessa maailma olisi suotuisampi vuosia kestäville hyville asiakassuhteille, joista hyötyy ensijaisesti eläin, sekä eläimen omistaja että eläinlääkäri. Sillä vain potilaan elämänkaarta ja terveyden kulkua, pidempään, ehkä jopa useamman vuoden terveystarkastusten merkeissä seuranneena siitä nuorestakin untuvikkoeläinlääkäristä voi oikeasti tulla se kaikkien kaipaama kokenut ja osaava eläinlääkäri (joka edelleen 30v vuoden urankin jälkeen voi tehdä ajatusvirheen tai tippua ns.kehityksen kelkasta). 

Jos näkee jokaisen potilaan vain
kerran ja menettää sen jälkeen hoitosuhteen eläimeen, ei pysty muodostamaan laajempaa ajatuskokonaisuutta erilaisten tautien ja sairauksien kehittymisistä ja hoitovasteista.

Parempia kohtaamisia molemmin puolin ja eläinten hyvinvoinnin edistämistä toivoen <3

-Nea

Kuva koirahierontakäynniltäni. Kuvaaja: Amanda Väyrynen