Kasvattaminen, entten tentten....

Tulinpa havainneeksi tässä hetki sitten, että hups, siitä on yli 9 vuotta kun jo suoritin Suomen Kennelliiton Kasvattajan peruskurssin ja Jalostusneuvojakurssin. Minulla oli jo silloin suunnitelmissa aloittaa "lähivuosina" kasvattaminen, mutta ajattelin seurata ensin rauhassa valitsemani koirarodun kehitystä, tuumia ja analysoida kasvattajakollegoiden tekemiä jalostusvalintoja sekä lisätä omaa tietämystäni koiran anatomiasta, terveydestä, fysiikasta ja genetiikasta. Lisäksi halusin rauhassa etsiä sopivaa kantanarttua jalostustyölleni enkä hosua, jotta ei kävisi ohrasesti.

Noh, viimeisen 10 vuoden aikana tässä nyt on seurailtu parinkin rodun jalostussuuntaa läheltä ja etäämmältä; kasvattajatovereiden näkökumasta, koiranomistajan näkökulmasta ja eläinsairaalan potilaskeissien näkökulmasta. Miten enemmän tietoa olen kerännyt ja ihmisten toimintaa seurannut, sitä enemmän pohtii, haluaako oikeasti lähteä tuohon hullunmyllyyn mukaan :D

Ja tähän väliin: oikeasti iso hatunnosto teille kasvattajille, jotka aidosti jalostusvalinnoillanne ja omilla teoillanne pyritte edistämään rotunne terveyttä, pystyen käsi sydämellä sanomaan, että ainakin olette yrittäneet tehdä hyviä ratkaisuja. Lopputulokset kun on kasvatuksessa aina myös pienen ripauksen verran arpaonnea, siitä ei pääse yli eikä ympäri, mutta arpaonnen todennäköisyyttä voi yrittää kasvattaa <3

Miksi olen ajatellut, että haluaisin kasvattaa koiria ihan itse? Koirien terveydestä ja paskoista jalostusvalinnoista on helppo nipottaa ja kauhistella ulkopuolelta, että miten voikin ihmiset tehdä hirveitä valintoja. Kun lähtee itse pyrkimään kohti hyvää sen sijaan, että kritisoi muita, voi huomata, että perskeles täähän ei sujukaan vain pelkästään perinnöllisyyslaskuja pyöritellen. 

No mikset vaan alota? Helppoa rahaa?  Juu, jos ei kiinnosta lopputulos pitkällä tähtäimellä vaan ainoastaan pentujen myynti heti mahdollisimman pian sen jälkeen kun ne toivottavasti elossa kohdusta ulos saadaan, niin silloin kasvatus voi olla melko "helppoa". Valitset koirat mitkä yhdistät, tai hei vielä helpompaa laittaa lauma leikkaamattomia koiria asumaan keskenään pihavajaan viikoksi tai pariksi niin eiköhän sieltä jossain kohtaa ala jonkun nartun masu pyöristyyn. Koirat syö ravinnokseen jotain mitä sattuu pöydästä yli jäämään, tiineys saattaa elinoloista huolimatta edetä loppuun asti ja hyvässä lykyssä parin kuukauden odottamisen jälkeen sieltä on emästä tupsahtanut muutama söpö koiranpentu, joista joku maksaa 2000€. Helppoa eikö.... 

Onneksi tämän kaltainen kasvatus ei Suomessa enää kovin helppoa ole nykyisin, kun kaikki koirat on tulevaisuudessa rekisteröitävä (myös monirotuiset). 

Kennelnimi  =  parempi kasvattaja kuin kasvattaja ilman kennelnimeä? Tarkoittaako sitten koiran rekisteröiminen ja/tai kennelnimen omistaminen sitten aina vastuullista kasvattajaa? Entäpä jos kasvattaja on saanut vuonna kivi ja keppi sen himoitun Vuolasvirtapalkinnon; tarkoittaako se, että kasvattajalla 100% varmuudella on edelleen 20v päästä palkinnon saamisesta samat kultaiset aatteet ja tavoitteet kasvattamisessa? Ei välttämättä. 

Koirien rekisteröinti auttaa vähentämään jonkin verran pentutehtailua, mutta entä sitten koirat, joita rekisteröidään (ehkäpä jopa kennelnimen alle), MUTTA kennelnimen haltija elää jatkuvasti aivan pentutehtailun ja epäeettisen kasvattamisen rajamailla??? 

Osalla roduista PEVISA/Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma ohjaa jalostusta niin terveystutkimusten osalta kuin myös sallittujen jälkeläismäärien osalta, mutta on myös rotuja, joita ohjaa vain ohjeellinen JTO/Jalostuksen tavoiteohjelma) ja valitettavasti monesti meidän ihmisten keskuudessa se tuppaa mennöö niin, että niin kauan kuin jokin asia ei ole laki, niin mitään ei tehdä vapaaehtoisesti. Eli esimerkiksi jos on vain suositus, että vältettäisiin matadoriurosten käyttöä, niin siitä paasataan kyllä kasvattajatovereille kovasti, mutta hups keikkaa suositukset ja geneettiset pullonkaulailmiöt helposti heitetäänkin romukoppaan siinä vaiheessa kun omissa käsissä onkin uros, jolle satelee kymmenittäin astutuspyyntöjä...

Jokin jännä tarve ja halu sitä on pyrkiä vaikuttamaan maailmaan. 

Haluaisin pyrkiä omalla työlläni edistämään koirien terveyttä ja voimakkaimmin koen siihen pystyväni vaikuttamaan omilla jalostusvalinnoilla, enkä vain puhumalla niistä. Niin nojoo kyllä, siitähän nyt sitten taas voidaankin keskustella erikseen onko koirien jalostus tai eläinten jalostus tai ylipäätään eläinten omistaminen oikein. Mutta tässä kohtaa pysyn nyt siinä toiveajatelmassa, että koirien kasvattamisella voisi saada jotain hyväksyttyä ja hyvääkin aikaan maailmassa.

Haluan, että koirankasvatuksessa pyrittäisiin siihen, että jalostuksen tuloksena meillä olisi elinvoimaisia, viimeisille päivilleen asti sutjakasti ja kevyin askelin liikkumaan kykeneviä ja toimintakykyisiä koiria, joiden hermorakenne olisi sen verran vakaa, että arki sujuisi jouhevasti eikä koira joutuisi jatkuvasti kokemaan ahdistusta, pelkoa, stressiä tai jännitystä sen vuoksi, että se triggeröityy hyvin herkästi jokaisesta pienestäkin ärsykkeestä mitä meidän ihmisten kanssa eläessä riittää. En tarkoita, etteikö koira saisi reagoida. Kyllä saa ja pitääkin, mutta esimerkiksi siinä, miten koira palautuu äkillisestä pelottavasta tai uhkaavasta tilanteesta on voimakkaita eroja; yksi koira kipsaantuu täysin toimintakyvyttömäksi, toinen ratkaisee tilanteen puolustautumalla tästä edespäin kaikkea vastaan ja kolmas koira heiluttaa häntää kysyen että "pitikö tässä jotain pelästyä vai?". Haluan, että rodut, mihin olen luonneolemuksen, toiminnallisuuden, rakenteen ja ulkonäön perusteella ihastunut, säilyisivät vuosiKYMMENTENkin päästä elinvoimaisina, eikä ainoastaan minun elinaikanani.

Tässä kohtaa varmasti jokunen lukijoista tuhahtaa, että "Voi pikkuista kun on ruusuiset ajatukset. Antaa elämän opettaa...."

Noh, vastaavia kultaisia juhlapuheita sitä lukee monen tuoreen kasvattajan aatelistalta kun ollaan vielä vaaleanpunaiset lasit päällä ja suuret on toiveet. Mutta hei, mitä jos sitä antaisikin joskus kasvattamisesta haaveilevan ihmisen ihan hetken elää niissä onnellisissa haaveissa eikä heti lytättäisi ja yritettäisi vetää maan pinnalle. Kyllä se elämä sen tekee, ei sinun tarvitse nopeuttaa pilvilinnojen romuttamista. Yllättävän moni nuori on itseasiassa oman kokemukseni mukaan aivan erilailla valveutunut kasvatuksen haasteista ja riskeistä jo ennen yhden ensimmäistä pentuettakin. Vanhempia sukupolvia mitenkään nuhtelematta, lisäksi, monia nuoria kiinnostaa maapallon elämä myös sen jälkeen kun itsestä aika jättää, ja tämä mielestäni heijastuu myös ajatuksiin kasvatuksestakin.

Tuore kasvattaja, tuore kennelnimi, mutta missä pentueet? Uusia kasvattajia tulee, mutta rotu kapenee?

Toisaalta on myös tuoreita kennelnimen saaneita kasvattajia, jotka vaalivat tämän tyyppisiä "kestäviä arvoja" kovasti mutta ensimmäistäkään pentuetta ei kennelnimen alle synny vaikka kennelnimi olisi saatu jo 7v aiemmin. Miksi? Tätä pohdimme yhden kaverini kanssa ja aloin pohtia myös vahvasti MIKSI minä en ole jo alkanut kasvattaa vaikka jalostusperiaatteistani olen ollut niin kovin tietoinen ja noheva jo vuosia?

Asioita, jotka itseäni pohdituttavat kasvattamisessa:

• 
  Miten uskaltaa tehdä minkäänlaista yhdistelmää kun on tuore kasvattaja, jolla ei ole sisäpiiritietoa asioista, jotka ei Koiranetissä näy? (lisääntymisongelmat suvussa mistä ei puhuta ääneen, sisäelinsairaudet, allergiat, käyttäytymishäiriöt jnejne).
• Miten olla kuulumatta mihinkään kuppikuntaan, joita joka rodussa on. (Jos teidän rodussanne ei ole kuppikuntia niin hei vinkkaapa minulle, juoksen seuraanne kiireesti :D ). Ja mitä jos huomaat myöhemmin, että aloitit rodun parissa aivan vääränlaisessa kuppikunnassa ja sen vuoksi et esimerkiksi saa tehtyä yhteistyötä toisten kasvattajien kanssa, jotka ovat vastakkainasettelussa "teidän jengiä" vastaan? Kyllä, tämä on realismia. Ei valitettavasti vain kauhuskenaario.
• Onnistuisiko kasvattaminen minun terveyskriteereilläni, kun haluan käyttää vain laajasti tutkittuja vanhempia jalostukseen? Monessa rodussa tutkitaan vain yksi osa-alue esim.polvet, mutta miten onnistua tekemään yhdistelmä laajasti tutkituista vanhemmista jos yli puolet rodun ympärillä pyörivästä väestä ei koe terveystutkimuksia tarpeelliseksi? 
• Kumpi on eettisempää: käyttää jalostukseen vain tutkittuja koiria (jolloin valinnanvaraa on huomattavasti vähemmän ja jotkin terveystulokset voivat rajata koiran pois jalostuksesta sinun arvomaailmassasi) VAI käyttää myös tutkimattomia, jotta populaatio määrällisesti säilyy (vaikka populaatiossa tämän seurauksena esiintyisikin enemmän perinnöllisiä ongelmia)?
• No jos oletetaan, että ollaan selviydytty pentueen syntymään asti niin sanotusti kunnialla, niin mitenkäs niiden pentujen kanssa edetään, jos sopivia/minun kotiehdokaskriteerit täyttäviä koteja ei ole tarjolla? Joudunko pitämään esim. yhtäkkiä 5 koiranpentua itselläni vai joudunko laskemaan kotikriteereitäni, jotta saan pennuille omat kodit?
• Onko se kennelnimi loppujen lopuksi oikeasti hankittava vai voitko olla kunniallinen ja vastuullinen kasvattaja, jonka jalostustyötä joku muukin arvostaa, vaikka rekisteröisitkin pennut ilman kennelnimeä? 

Nämä olivat minun pohdintoja vuosien ajalta, mutta tohdin uskoa, etten ole yksin näiden mietteiden kanssa. Voipi olla, että vuosien päästä naurahdan, että mitä mä olen oikein höpissyt tai voipi olla, että totean vielä vuosienkin jälkeen, että pohdinpa diippejä. Kenpä tietää. Nyt ne on pohdittu ääneen. 

Mitkä asiat sinua on pohdituttanut kasvattamisen aloittamisessa tai mitä sellaista sä haluaisit kertoa nuorille kasvattajille mitä olisit ehkä toivonut, että joku olisi osannut sinulle kertoa aiemmin (ja tässä kohdassa en tarkoita iällisesti nuoria ihmisiä vaan kasvatusurallaan nuoria)? :)

Tämä teksti herätti paljon keskustelua ja erittäin lämpimiä ja kannustavia terveisiä tuli kokeneilta kasvattajilta liittyen aloitukseeni. Kiitos kun jaatte kokemuksianne ja tsemppaatte kokemattomampia!  Jaan kasvattajien tervehdyksistä muutamia tässä: