Suojelukoira vai suojelematon koira? Tehtävää suorittava, oppiva koira vai tehtävään pakotettu koira?

Koirankoulutusmetodit on kautta aikojen jakanut kansan kuppikuntiin. Suomessa valtaosa kouluttajista ja harrastajista on viime vuosina huomannut positiivisen vahvistamisen ja eläinehtoisen koulutuksen hienot koulutustulokset, kun taas pikkuhiljaa pakotteiden käytön ja negatiivisen vahvistamisen on ymmärretty olevan kivikautista, alkeellista ja heijastavan kouluttajan osaamattomuutta.

Koiraharrastuslajeja ja rotuja ja koiria on nykyään miljoona, tällöin luulisi löytyvän myös helposti komboja: "hei tällä minun koirallani on paloa ja osaamista tähä lajiin! Mutta hei, tässä lajissa taas koirani ei ole yhtä lahjakas...Onneksi on mistä valita! "

Esimerkiksi oma 1,5v juniorimittelini on lähtökohtaisesti perusluonteeltaan ennemmin tarkkailija ja hitaasti lämpenevämpi kuin mitä aiempi koirani oli, joka kiipesi saman tien jopa uhkarohkeasti kenen tahansa vieraan ihmisen syliin. Aluksi tämä otti itselleni todella koville hyväksyä se, että positiivisesta koulutuksesta ja kivoista ihmiskokemuksista huolimatta nykyisellä koirallani ei ole sisäistä tarvetta mennä vieraiden ihmisten luo eikä myöskään päästää vierasta ihmistä saman tien iholle. Mielestäni oli aluksi suorastaan noloa, että kun vieraat ihmiset lenkkipoluilla osoittivat ihastelua valkoista kaunista koiraani kohtaan ja halusivat kädes ojossa kosketta tätä suloista pumpulipörröeläintä, Göran ei tehnyt elettäkään kiinnostuakseen vieraista vaan katsoi minua odottaen, joko voidaan ohittaa nuo ällöttävät lepertelijät.

Koska ulkomuodollisesti Göran olisi voinut pärjätä hyvinkin jo junnukehissä näyttelyissä, itsekäs minä aloin haaveilla junnutitteliä koiralleni koiranäyttelyistä, aloitin tehotreenauksen vieraiden ihmisten kanssa, jotta tuomari saa kopeloitua koiran ja katsottua hampaat näyttelyssä. Homma saatiin treenattua positiivisen kautta sille levelille, että nykyään vieras ihminen esim.eläinlääkäri saa kyllä tutkittua tarvittaessa koirani, mutta näen omin silmin koirastani,että tutkimistilanne ja ventovieraiden ihmisten päästäminen koirani private-kuplaan on koirastani ahdistavaa ja epämiellyttävää, vaikka se on oppinut sietämään asian koska tietää saavansa palkan siitä. Yhden kerran näyttelyssä käytyämme ja koirani saatua laatu arvosanan Erittäin Hyvä, totesin, että vaikka Göran esiintyikin edukseen näyttelyssä (vaikka jännitti tuomarin tullessa tutkimaan), niin MIKSI meidän pitäisi ravata näyttelykehissä, joissa koira ei saa toteuttaa luontaista itseään vaan joutuu sietämään asioita, jotka ei ole sille mieleen? Sen takia, että Koiranetissä koirani näytää hienommalta näytteytitteleineen? Sen takiako, että koirani ei ole "mitään" jollei se käy näyttelyissä niinkö suuri osa rotumme muista edustajista? Koira itsessään ei hyödy näyttely- tai mistään muustakaan meriiteistä mitään; koira hyötyy siitä kun se saa tehdä itselleen ominaista työtä ja kokea onnistumisia.

Niinpä toistaiseksi olen päättänyt keskittyä nykyisen koirani kanssa agilityyn, jossa näen koirani parhaat puolet ja vahvuudet. Agility on tälle koiralleni tekemistä, missä se saa tehdä asioita mistä se syttyy roihuamaan ja missä se laittaa omasta puhtaasta tahdostaan ja innostaan kaiken peliin, se saa kokea mielihyvän tunnetta ja onnistumisia, jonka lisäksi oma liidaamiseni on paaaaaaljon rennompaa kun minun ei tarvitse jännittää, että "tuleekohan tästä mitään" vaan tiedän, että kyllä tulee ja nautimme molemmat siitä! :)

Valitettavasti sen sijaan, että pysähdyttäisiin hetkeksi pohtimaan, minkälaisen koiran olet valinnut ja omistat TAI mihin koirallasi on edellytyksiä fyysisesti ja henkisesti, monesti mennään omistajan halut edellä:" Minä haluan, että koirastani tulee näyttelyvalio vaikka sillä on värivirhe ja hammaspuutoksia! Niinpä mustataan kirsu ennen kehää ja valitaan tuomari joka ei koskaan nipota hammaspuutoksista!" TAI "Haluan, että koirani juoksee nopeammin ja iskee hihaan kiinni räväkämmin vaikka sillä ei ole fyysistä kuntoa tarpeeksi eikä henkistä paloa toteuttaa suojelua! Niinpä sähkötetään lisää, jotta saadaan reagointia näkyviin!"

Koirankasvatuksellisesti: koiran ulkoiset virheet saadaan kyllä peitettyä vaikka millä kirurgialla missikilpailujen raameihin sopiviksi ja koira voidaan saada kyllä toimimaan pakotteilla ja rankaisuilla ja sparrauksella, mutta siirtyykö nämä raivolla ja pakottamisella aikaansaadut ulkoiset tai käyttäytymisen ominaisuudet jälkeläisille? Ei. Koira saattaa olla saanut huikeita multichampion näyttelytuloksia tai loistavia suojelutuloksia, mutta ongelma toistuu jälkeläisissä: kun ei ole geneettisiä vahvuuksia näissä osa-alueissa niin ei ole. Sama urakka ( tai minun mielestä feikkaaminen) on aloitettava jälkeläisten kanssa.

Mitä saavutit? Miltä näyttää tulevaisuuden koiran kasvatus ja koirat, jos jalostusvalinnatkin oikeastaan perustuvat feikkaamiseen?

Nämä minun ajatuksiani koirahierojana, klinikkaeläinhoitajana, eläinlääketieteen opiskelijana, Kennelliiton kasvattajakurssit ja jalostusneuvojakurssit sekä kehätoimitsijakurssit suorittaneena ja 20v koiraharrastustaustan omaavana.