Kuka mitä missä

Moikka!
Lyhyesti: Olen Nea, 20-vuotias klinikkaeläinhoitajaopiskelija Tampereelta. Valmistuin viime kesänä 2017 koirahierojaksi ja nyt syksyllä aloitin klinikkaeläinhoitajaopinnot.  Suuntanani ja päämääränäni on jatkaa myös lääkispuolelle, jota varten opiskeluiden ohessa pänttään myös täydellä teholla Viron Tartton ja Suomen lääkiksen pääsykokeisiin tämän talven ja tulevan kevään. Blogia olen kirjottanut aiemminkin, juuri kauhistuin kun katsoin, että jo vuodesta 2012! Pitkän aikaa siis, mutta toinen blogini  (löytyy tästä) on pyhitetty suurimmaksi osaksi koiraharrastusjutuille, kisatuloksille ja koirani kuville.Sitäkin toki saa lukea :)
Tämän blogin tein enemmänkin itseäni varten ikään kuin psykologiseksi terapeutikseni ja lukioiden viihteeksi (elämässäni kun tuppaa tapahtumaan vaikka sun mitä enemmän ja vähemmän outoja ja hauskoja episodeja, joista kaverini aina toteavat et "tää on taas näitä #vainneajuttuja xD",josta blogin nimikin sai ideansa). Tänne tulen postaamaan varmasti paljon klinikkaeläinhoitajaopinnoistani, lääkisvalmentautumisesta ja toki myös muusta elämästäni (mikäli sellaista opiskeluiden lisäksi enää on). Olen lukenut itsekin aiemmin paljon lääkikseen tähtäävien blogeja ja se, että tietää muiden olevan samassa veneessä tuo helpotusta niihin päiviin kun kuvittelee, että on se ainoa pieni paskakasa tässä maailmassa joka ei pääse elämässä eteenpäin ja kaikilla muilla menee paremmin. Loppujen lopuksi sitä elämässä mennään kuitenkin aina eteenpäin, tapahtuu se sitten mielekkäällä tavalla tai vähemmän mielekkäällä tavalla, mutta suunta on aina eteen- ja ylöspäin.

Mutta siis,toisessa blogissani jo kerroinkin mutta kerrotaan nyt täälläkin, että saadaan pohja tälle kaikelle alkavalle blogivuodatukselle:
Tänä syksynä elämässämme (älä hämäänny: puhun monesti "meistä", sillä miltei aina 7-vuotias japaninpystykorvani Timi on jotenkin osallisena myös tapahtumiin tai ainakin kuvittelen, että Timiä liikuttaa kauheasti se, onko minulla nyt koulukiireitä ja että Timi varmasti pysähtyy aina välillä pohtimaan, että kuinkas meillä nyt tällä hetkellä elämässä menee... xD) on tapahtunut paljon paljon uusia asioita ja muutoksia.
Pitkään pohdin kesällä koirahierojaksi Tampereen Koirahierojakoulusta valmistuttuani, että uskallanko laittaa yritystä pystyyn tässä vaiheessa elämää. Kaverin rohkaisemana ajatus sai uutta potkua ja hupskeikkaa nykyään teen koirahierontoja toiminimelläni! Ei todellakaan uskoisi, että olen tässä nyt kun kelataan aikaa vuosi takaperin...

Valmistuin ylioppilaaksi kesällä 2016... Joka ei ollut  muuten mikään itsestäänselvyys,sillä ennen valmistumistani minulla oli vaikka sun minkälaista säätämistä lukion kanssa: yläasteella kaikki oli ollut minulle aivan piece of cake, mutta lukiossa ympärilläni olikin miljoonia paljon fiksumman oloisia opiskelijoita, joille opiskelu tuntui olevan helpompaa kuin minulle ja turhauduin ja tipuin kyydistä heti ensimmäisen vuoden jälkeen. Koulunumerot laski kuin lehmän häntä, mutta sinnikkäät opettajat jaksoivat yhä uudelleen  ja uudelleen tarkastaa  ja palauttaa (vaivaantuneet tsemppaavat hymyt kasvoillaan) minun uusintakokeita ja lopulta aina pääsin kuitenkin kursseista läpi niin että sain luettua lukiossa pitkän fysiikan,kemian ja matematiikankin. Pojat ja Tinder kiinnosti kummasti enemmän kuin teoreettinen fysiikka ja se näkyi arvosanoissa. Päätimme kesken lukion opon kanssa, että käyn lukion 3,5 vuoteen. Noh, kuulosti hyvältä siihen asti,kunnes kaverini alkoivat talvella 2016 katsoa mekkoja ja pukuja kevään ylioppilasjuhliinsa, ja jolloin minä päätin, että "Ei hitto, mäkin haluan lähteä täältä laitoksesta NYT keväällä samaan aikaan kuin muutkin enkä vasta syksyllä!Minäkin haluan kesälle yo-juhlta enkä talvelle!" Ja niinpä sitten pommitin reksiä ja YTL:llää  vuoronperään sähköpostilla, että voinko sittenkin kirjoittaa kaikki aineet tänä keväänä ja lopulta sainkin poikkeusluvan kirjoittaa kaikki loput syksyn aineet etukäteen. Siinä kohtaa minulla oli enää muutama viikko kirjoituksiin ja soijaa alkoi pukkaamaan kun mietin, että pystynkö sittenkään tähän. Varsinkin enkku on minulla ollut aina sellaista rallienglantia että huhhuh; lakinsaantini oli juurikin englanninkirjoituksista kiinni ja kävin kaikki mahdolliset abikurssit ja kesäyliopiston valmennukset englannista, että selviäisin. Ja niinhän siinä kävi, että SELVISIN (mikä tuntui yllättävän varsinkin perheeni, jotka olivat jo melkein tyytyneet siihen ajatukseen että heidän tyttärenä mielummin elää omassa vaaleanpunaisessa kuplassaan kuin tarttuu todellisuudesta kii ja alkaa opiskella :D )
Noniin, lukion sankaritarinoita olisi kerrottavana vaikka kuinka, joista minun täytyy jossain kohtaa kyllä avautua mutta nyt palataans tähän hetkeen...Tämä oli nyt tälläinen lyhyt sankaritarina lukion selättämisestä, ihan vain  tsemppinä kaikille tuleville kirjoittajille!

Niin siis, palataan yrittäjäelämään ja toiminimeni perustamiseen: Aluksi kaikki yrittäjyysasiat vaikuttivat kauhean sekavilta; tuntui, että miljoona asiaa piti ottaa huomioon ja pää meni heti aluksi aivan pyörälle kaikista niistä markkinointiyrityksistä, joita alkoi ilmaantua toiminimen tullessa julki. Myös kirjanpitoon ja laskutukseen täytyi alkaa perehtyä syvemmin, mutta pikkuhiljaa palat alkoi loksahdella kohdilleen. Muutin toiminimen myötä myös raportti- ja kirjanpito-työskentelytottumuksiani: ennen halusin tehdä kaiken mahdollisen kirjallisen työn tavalliselle A4-paperille, joita sitten mapitin vuodessa pinoittain, mutta nyt vihdoin jouduin toteamaan, että kyllä se sähköisesti raporttien kirjoittaminen ja kirjanpidon pitäminen on näppärämpää. On niin helppoa lähteä asiakkaan luo hierontakeikalle, kun enää ei tarvitse kuljettaa mukana mappeja ja papereita vaan ainoastaan kevyttä pientä läppäriä! :)

Toinen iso asia, joka on tullut (takaisin) arkeeni, on KOULUELÄMÄ. Viime vuoden jouduin pitämään välivuotta opiskeluista vaikken olisi halunnut kun en päässyt kerrasta jatko-opiskelemaan heti lakin saannin jälkeen. Halusin hyödyntää välivuoden hyvin, joten hain koirahierojakouluun jossa sitten opiskelin vuoden ajan ja valmistuin. Koirahierojakoulu oli viikonloppukoulutusta ja itsenäistä työskentelyä, joten samanlaista koulumaailmaa se ei tuonut mihin olin aiemmin tottunut.  Ei olisi uskonut, mutta koulua ja sen ärsyttäviä esseen palautuspäiviä ja deadlineja VOI tulla näemmä ikävä: Tämä on IHANAA kun koulu tuo osaltaan tietynlaista rutiinia arkeen ja kalenterissa on selkeä rytmi missä tahdissa opiskeluiden kanssa pitää edetä. Elokuussa aloitin klinikkaeläinhoitajaopiskelut ja toistaiseksi koulu ei ole kuormittanut lainkaan, sillä itselleni opiskelussa suurta helpotusta tuo 4vuoden työskentelyni eläinlääkäriklinikoilla, jonka ansiosta monet koulussa käytävät asiat ovat minulle jo tuttuja työelämästänikin. (Olen siis työskennellyt tähän mennessä jo kolmella klinikalla lukion ja koulujen ohessa, joista ensimmäisellä klinikalla työskentelyn aloitin jo ennen lukiota kun onnistuin saamaan jalkani oven väliin TET-paikkaan 9.-luokkalaisena! Wink wink tettiläiset, hakekaa sellaiseen TET-paikkaan joka OIKEASTI kiinnostaa teitä edes vähän, sillä TET:n kautta todellakin voit saada töitä myöhemminkin kun teet työsi kunnolla! ;)

Työskentelen tälläkin hetkellä eläinklinikalla, teen omia asiakashierontojani ja juuri viikko sitten aloitin tehokkaan lukemisen jo lääkiksen kevään tulevia pääsykokeita varten! Viime keväänä hain Viron Tarttoon ja Helsingin eläinlääkikseen, joista Viron opiskelijapaikka ei jäänyt kauhian paljosta kiinni. Niinpä haen molempiin uudestaan, kovemmalla teholla ja paremmalla osaamisella! Tällä hetkellä Suomen pääsykokeet lähinnä ahdistavat, sillä kevään 2018 lääkiksen pääsykokeista ei edelleenkään ole annettu tarkentavaa infoa: muuttuuko pääsykokeen malli/lääkikseen hakeminen jo ensi keväänä vai riittääkö, että lukee kuten aiemminkin pääsykokeeseen vai mitä tapahtuu?? Itse olen kertaillut teorioita ja tehtävätyyppejä abitreenikirjoista sekä viime vuoden Valmennuskeskuksen kirjoistani.

Mutta niin,se, mikä oli tämän stoorin syvällisempi viesti, on se, että "Tartu siihen mitä elämässäsi just nyt on ja ota siitä kaikki irti mitä vain saat, aina pääsee eteenpäin tavalla tai toisella. Aina elämässä ei ole tarjolla oikein mitään hyviä vaihtoehtoja, mutta silloin sovella niistä jotakin itsellesi sopivampaa mitä sinulla on, aina saa rakennettua jotain." Vuosi sitten olin  juuri ja juuri ylioppilaslakin saanut, totaalisen hukassa, ilman koulupaikkaa ja epävarma tulevaisuudesta ja omista kyvyistä. Nyt, vain vuosi eteenpäin ja minulla on töitä,oma koti, oma auto, opiskelupaikka, oma yritys ja omia vakioasiakkaita, ja mikä tärkeinä: on selkeitä tavotteita ja suunta mihin mennä.

Loppukevennykseksi vielä: Yksi olento, joka tulee fotobombaamaan tätä blogia täysillä, on jo aiemmin ohimennen mainitsemani koirani, japaninpystykorvani Timi (Timppa, Timbuktu, Himpula, Pötkö, Vauvamies, Timbelo,milloin mikäkin :D ) Timppa täytti elokuun lopussa 7v ja tällä hetkellä Timpan kanssa ei ole sen suurempia tavotteita muuta kuin viettää laadukasta ja mielekästä elämää. Tähän mennessä Timin kanssa olen harrastanut agilitya, TOKOa (tottelevaisuus), Rally-tokoa (leikkimielisempää tokoa) ja näyttelyitä, joissa ennen kolusimme enemmänkin, nykyään harvakseltaan kun Suomen ja Viron Muotovalion arvo on saavutettu. Suomen valioksi Timppa valioitui viime keväänä komeasti lähes 7-vuotiaana (useimmiten aktiivisesti näyttelyissä käyvät valioituvat jo n.3-vuotiaina) ja tänään juuri laitoin Viroon valionarvohakemuksen menemään, mistä vahvistus pitäisi saapua piakkoin ja taas on yksi hassu titteli nimen edessä lisää :D
Timppa on luonteeltaan oikea herra hulvaton, ei turhia stressaile ja sopeutuu aina tilanteeseen kuin tilanteeseen (pitäisi itsekin ottaa mallia) ja aina säännöllisin väliajoin jäbä laittaa aivan ranttaliksi, kuten silloin kun aamukiireessä (tietysti voisi herätä aiemmin, ettei tulisi aina kiire) yritän hilata koiraa rapun ovesta sisään, mutta äijä vaan makaa selällään maassa eikä suostu liikkumaan koska ulkoilu ei hänen mielestään ole vielä päättynyt... xD